Verhoomo Soma Solmu tarjoaa huonekalujen verhoilupalvelua sekä yksityisille että yritysasiakkaille. Huonekaluverhoilu voi olla joko perinteisin menetelmin tehtävää antiikkihuonekalujen verhoilua tai myös modernien huonekalujen uudelleen verhoilua.

Verhoilun lisäksi teen pienimuotoista puuosien kunnostusta ja pintakäsittelyä, lähinnä verhoiltaviin tuoleihin ja sohviin. Varsinaisen verhoilun lisäksi voin asiakkaan toiveiden mukaisesti valmistaa myös tuolien ja sohvien irtopäällisiä ja koristetyynyjä. Koiraharrastajien tarpeisiin teen myös yksilöllisiä koiran tarvikkeita, petejä ja leluja.

Verhoomossa on laaja valikoima kangasnäytteitä, joista voimme yhdessä valita huonekaluihin sopivan laadukkaan kankaan. Uuden kankaan valinta vanhaan huonekaluun on haastavaa ja hauskaa! Kangas vaikuttaa oleellisesti huonekalun ilmeeseen ja imagoon.


Verhoiluttamalla vanhan huonekalusi saat yksilöllisen tuotteen. Verhoilu on käsityötä, huonekalujen "räätälityötä". Arvokkaat antiikkihuonekalut pitävät tai nostavat arvoaan oikein ja perinteitä kunnioittaen kunnostettuina. Vanha rakas huonekalu jatkaa elämäänsä, menneen ajan tunnelma ja muistot säilyvät tai sitten vanha virttynyt huonekalu saa uuden räväkämmän ilmeen, aina sen ei tarvitse olla ”arvoantiikkia”. Ihan tilanteen ja toiveiden mukaan!

Usein vanhaa hyväksi koettua ja sisustukseen omana osana kuuluvaa huonekalua ei edes pysty uutena hankkimaan, saati sitten saamaan sitä verhoiltuna juuri sellaisella kankaalla kuin itse haluaa. Vanhan korjaaminen myös yleensä kuormittaa ympäristöä vähemmän kuin sen pois heittäminen ja uuden ostaminen. Verhoiluttamalla asiakas saa hyvää laatua ja kestävän kehityksen arvojen mukaisesti tuotteen elinkaari pitenee. Kierrätys säästää luontoa. Mieluummin hanki harkiten ja vaihda harvoin, kunnosta ja korjaa tarpeen vaatiessa kuin ”pidä ja heitä pois” – kertakäyttökuluttaen.


Koirat
Verhoomoa vartioi välillä äänekkäästikin talon kolme koiraa. Asiakkaiden ei tarvitse niitä kuitenkaan pelätä, koirat ovat portin takana, eikä niitä asiakkaiden huonekalut voisi vähempää kiinnostaa. Koirat eivät oleskele verstaan puolella, mutta tulijat täytyy toki aina haukkumalla ilmoittaa.
Layout © Eveliina Parviainen